Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Tämä on ensimmäinen lagacyni jonka julkaisen netissä ;D
07.10.2007 - 19:38

Elikkäs pahoittelen, etten ole kirjoittanut piiitkään aikaan mitään. Olen siis oikeasti pelannut jo kolmannen sukupolven syntymää ettehen päin. Kuvatkin on ja kirjoittelen kyllä uuden jakson tässä joku päivä, mutta minulla ei ole hajuakaan yliopistolla otettujen kuvien järjestyksestä. Eli seuraavaan osaan ei tulisi yhtä ainutta kuvaa yliopistolta. Kommentteja kiitos... Olen oikeasti pahoillani tästä ja pelkään ettei seuraaviinkaan osiin tule kuvia yliopistolta, vaikka kaikki perijäehdokkaat siellä käyvät.

Laittakaa minulle D-kirjaimella alkavia nimiä. Ite voin olla huono keksimään.

Jos kukaan ei tätä lue, eikä kommentoi... pelkään että lopetan koko touhun tähän. Tuntuu, ettei lukijoita ole tarpeeksi. (Kuvat paranee kyllä kunhan jaksatte odottaa)

14.08.2007 - 14:25

Anteeksi etten ole pitkään aikaan kirjoitellut. Ja päätänpäs nyt että olisi todella suositeltavaa, että kommentoisitte tätäkin kirjoitelmaa. Aloitetaampas...

Lupaus, edelleen. Edistyn aika hyvin vai mitä XD? Bella on mielestäni jotenkin muita taaperoita söpömpi ^^

Biance sai tietää Benjaminin koulumenestyksen salaisuuden ja päätti itse käyttää samaa asetta.

Baince päätti myös aloittaa maalaamisen. Hän ripusti osan valmiista tauluistaan lasten huoneen seinälle.

Bella oli vaikea taapero. Ruoka oli saatava heti kun pääsi tuoliin istumaan ja pois tuolista oli päästävä heti kun ruoka oli syöty...

Benjaminin ase toimi. Biance näes sai heti seuraavana koulupäivänä ensimmäisen kymppinsä.

Mauri innostui tyttärensä koulumenestyksestä niin, että päätti hankkia tälle jo kauan halutun koiran pennun. Jeppe oli iloinen yllätys ^^

Biance rakastui Jeppeen heti. Heistä tuli hyvät ystävät.

-Yök! Huusi Biance maistettuaan lasten vahdin leipomia pipareita.              -Nämähän ovat kärähtäneitä!

-Aiva-aiva!!! Biance leikki uudessa lasten huoneessa.

Anette aukaisi ja leikkasi Biancen hiukset. Ne olivat hänen mielestään vähemmän lapselliset. Olihan sentään merkittävä päivä jo lähellä.

Oli nimittäin Benjaminin aika kasvaa. Juhlimassa olivat vanhempien lisäksi Anetten työkaveri.

Benjaminista kasvoi oikea komistus. Noppa nappasi hänelle tavoitteeksi romantiikan. Että osaankin joskus vihata sitä tavoitetta...

Seuraavana iltana oli Bellan synttärit. Mauri-merten kauhu avustaa.

Bellasta kasvoi iso koulutyttö. Hän tosin päätti vihata koulua sydämmensä pohjasta. Mauri ja Anette eivät olleet moisesta innoissaan.

-Vaavi tulossa! Anette huusi keittiöstä. Mauri oli tosin nukkumassa, eikä kuullut.

-Jiihaa! Ylihuomenna synttärit! Ylihuomenna synttärit! Biance riemuitsi.

Bella ei menestynyt hyvin koulussa. Hän kun olisi halunnut pitää liikunta tunnin joka toisella tunnilla ja tunnin mittaisen välkän niiden välissä.         -Äidinkieltä! Hah! Äitini puhuu ihan hyvin, hän mutisi harmistuneena.

Bella oli jo pitkään kinunnut papukaijaa. Anette päätti, että oli jo korkea aika antaa tytölle edes vähän vastuuta. Niimpä Vimpuloille hankittiin ruskean kirjava papukaija nimeltä Hunter.

Nyt oli Biancen vuoro kasvaa. -Viimeinkin! hän kuiskasi itselleen ja pyörähti sitten ympäri.

Ihan nätti vai mitä? Yksi asia on pahasti vinossa, siis tuota oranssia pyjamaa lukuun ottamatta XD

Eikös näytäkkin jo paaljon paremmalta? ;D

Biancen hurratessa itselleen, alkaa Anettekin karjua. Syy on tietysti aivan toinen.

Maurikin juoksee paikalle, mutta liian myöhään. Anette on jo saattanut jo pienen Bryan-pojan maailmaan.

 

Näihin näkymiin päättyy tämä osa. Minulla oli tätä kirjoittaessani melko puutunut olo, koska suuni oli puudutettu hampaan poistoa varten... Mitäpä se teitä kiinnostaa. Tekstit vain voivat olla melko puutuneita XD Säälikää vain, kunhan muistatte kommentoidakkin.

Seuraavassakaan osassa ei välttämättä näy hyvälaatuisia kuvia. Pahoittelen. Arvailkaa tässä vaiheessa kummasta tulee perijä, Benjaminista vai Biancesta. Olen jo pelannut siihen asti, kun perijä muuttaa takaisin yliopistosta, niin ettette voi enää valitettavasti äänestää perijää...

01.08.2007 - 17:59

Eikös ole ihanaa kun päivittelen usein? XD

Aneten sisuskalut olivat taas sekaisin...

Mauri yritti opettaa Biancea kävelemään, mutta tyttö tuntui olevan isukkia viisaampi. Se nimittäin kummasteli Maurin tapaa ottaa tytön hiuksista kiinni samalla kun opetti.

Lupaus :P

Benjamin oli ylipuhunut kodinhoitajan tekemään melko metkoja asioita lastenvahdille XD Oikea tihulainen!

-Ooh! Maha pullahti taas! Anette möläytti. Maurin raskas huokaus kuului olohuoneesta ja kertoi hänen mielipiteensä petipuuhien seurauksista.

Benjamin kävi joka ilta halaamassa isäänsä kun tämä tuli töistä. Isin poika :P

Tihulaisemme ajoi jokaisen kulkukoiran (Roni-sutta lukuun ottamatta) pois pihalta. Johtajasusi sai pahimmat häätömääräykset ja pakeni häntä koipien välissä takaisin vuorille.

Eräänä aamuna kun Mauri oli hakemassa postia, kulki talon ohi kulkukoira nimeltä Vimpula. -Hmm... Vimpula, Mauri mutisi. -Jotenkin tuttu nimi... Mutta sehän on sukunimeni! hän lopulta tajusi ja läimäytti itseään otsaan.

Mutta miksi niin hauska kertoja laittaa tarinaansa näin tylsän kuvan? Tämä on viimeinen taaperokuva Biancesta, niin että sillä perusteella.

Poks! Biancesta kasvoi kaunis koululainen.

Biance päätti suoristaa kiharansa ja vääntää ne tällaiseen animekampaukseen.

Biancen lapsuuden kamaluudet olivat vasta alussa. Hän joutui nimittäin jakamaan saman huoneen Benjaminin kanssa.

Benjamin onnistui aina saamaan itsensä vaikeuksiin. Hän kiusasi sisartaan kerran sen verran liikaa, että Biance suuttui ja hyökkäsi kimppuun.

Benjamin joutui nolona tunnustamaan, että Biance osasi tapella.

-Aargh! Se alkaa taas! Anette huusi tuskissaan. Mauri heräsi moiseen meteliin ja sai melkein sydärin.

Aneten mielestä ikuisuuden kuluttua Maurin sylissä lepäsi pieni tyttö joka sai nimekseen Bella.

Benjaminilla meni hyvin koulussa vaikka hän joutuikin kiusattavaksi tappelun häviön takia. Benjamin ei jaksanut enää edes ajatella asiaa.

Biancella koulu ei oikein edennyt. Hän oli uurastanut sen eteen paljon enemmän kuin Benjamin, mutta silti ei tuntunut auttavan.

Samana iltana Biance esitti nukkuvaa kun Mauri ja Benjamin hiippailivat eteiseen. Biance kuuli paljon vastauksia. Mauri siis kertoi Benjaminille vastaukset!

Biance päätti parantaa reilusti. Läksyjen jälkeen hän opiskeli logiikkaa...

Ja ruuanlaittoa.

-Huomenta ruokapösilö! Tässä puhuu herra-Benjamin! Lähettäkää meille ihan sikana ruokaa! Me syödään tooosi paljon! Benjamin höpötti puhelimeen.

Ruokapösilö ei innostunut rahan puutteesta vaan nappasi Biancen sängyn.

.Grr! Benjamin! Missä mä nyt nukun? Biance raivosi.

-Sähvalla! Kuului ääni olohuoneesta. Benjamin oli selvästi kuolla nauruun.

Seuraavan yön Biance nukkui levottomasti sohvalla.

Mauri päätti varastoida tähteet, jottei heidän tarvitsisi niin usein tilata ruokalähettiä.

Anette nosti Bellan lattialta. Nyt oli erityinen päivä.

Anette puhalsi kynttiät. Bellan oli aika kasvaa. Sen silmistä näki että se iloitsi.

Poks! -Tulipa siitä suloinen! Anette hihkui.

Pienen stailauksen jälkeen Bella oli entistä suloisempi.

 

Näihin näkymiin päätettiin tämä tältä erää. Kommentoikaa!

31.07.2007 - 17:42

Pahoittelen sitten tosi paljon kuvien laatua... Lupaan jatkossa ottaa tarkempia, mutta näitä epätarkkoja tulee valitettavasti aika pitkään.

Tässä näette Anette Vimpulan. Hän on perhetavoitteinen ja toivoo että saisi 6 lasta jotka menisivät naimisiin. Sori Anette, En halua sinulle niin montaa. Anette päätti aloittaa opiskelun Simcityn yliopistolla.

Hän aloitti heti opiskelun... kaikki sujui kuten piti, mutta jotain suurta puuttui. Nimittäin mies! Anette päätti etsiä sellaisen mahdollisimman nopeasti.

Kuin onnen kaupalla samassa asuntolassa asui eräs Mauri Nakkila. Anette ihastui mieheen oitis.Pian suhde oli jo niin pitkällä että Anette kosi. Mauri suostui ja molemmat päättivät keskeyttää opinnot ja muuttaa Hassulaaksoon.

Muutettuaan valtavalle tontille pari rakennutti pienen kopperon itselleen. Anette kävi ostamassa uusia vaatteita ja kun hän tuli takaisin hän passitti Maurin peilin eteen ja värjäsi tämän hiukset mustiksi. Mauri vain hihittelee uudelle tyylilleen XD

Pari meni naimisiin ja molemmat hankkivat töitä, Anette poliisi- ja Mauri seikkailu-urilta. Pari päivää meni töissä käyden ja valmisaterioita mutustellen.

Anette tykkäsi kouluttaa naapuruston Lumikki-sutta. Se oppi nopeasti ja Anetesta ja Lumikista tuli ystävät.

(Tämä on uudempi kuva.) Taloa saatiin muutettua isommaksi vähitellen.

Pian päästiin jo kaikille tuttuihin hommiin ja pönttö alkoi oksentelusta likaantua... -Mites se minun mahani näin sekaisin on? tuumi Anette kuuratessaan pönttöä.

-Ooh! Mahanihan suorastaan pömpöttää! Taidan siirtyä salaattiravintoon, Anette hihkaisi huomatessaan mahan venyneen pyöreäksi.

Melkein vuoden kuluttua Aneten vatsaan alkoi pistää. Kipu oli niin kamala että hän melkein kaatui lattialle. -Mitäs se lääkäri sanoi? myhäili Mauri huolettomana. -Lapsi se sieltä on tulossa, eikä mikään lihomistauti, hän hekotti vaimonsa voihkiessa.

Muutaman ponnistuksen kuluttua Aneten sylissä makasi suloinen ruskeasilmäinen poikavauva. Se sai nimekseen Benjamin. Anette hymyili huojentuneena:-Ei se niin pahaa ollutkaan.

Elämä Benjaminin synnyttyä oli rentoa. Varsinkin nyt, kun Anette sai levätä ja Maurin täytyi hoidella pikkuista Benjaminia. Jostain syystä Anetten vatsassa alkoi taas velloa, eikä ruoka tuntunut pysyvän sisällä 2 minuuttia kauempaa. Miksihän?

Kyllä, arvasitte oikein. Anette oli taas johdattanut itsensä vaikeuksiin. -Voi ei! Taasko se alkaa! hän parkaisi.

Oli pikkuisen Benjaminin aika kasvaa. Poika jokelteli tyytyväisenä Maurin otteissa.

Pikkuisesta jokeltajasta kasvoi vauhdikas taapertaja.

Viikon kuluttua hiukset kasvoivat pojalle päähän. Benjamin näytti entistä suloisemmalta.

Samana yönä Anette heräsi taas siihen samaan kipuun. Tällä kertaa maailmaan pujahti sinisilmäinen tyttö joka nimettiin Bianceksi. Biance katseli äitinsä iloisia kasvoja pitkään ja hartaasti. Anette ojensi tytön Maurille ja jatkoi uniaan.

Nyt kun Benjamin oli kasvanut, se pääsi testaamaan uutta leikkijunaansa. Palikat sujahtivat vaunuihin nopeasti.

Nyt teen vaikean lupauksen. Aina kun perheeseen kasvaa taapero, otan hänestä tällaisen kuvan ;D

Benjamin osasi olla ahmatti XD Kun oli nälkä, ruokaa piti saada ja nopeasti.

Tässä isäpoika-kuva ^^ Cute

Nyt olisi Benjaminin ja Biancen synttärit. Ensin kasvaa Benjamin...

... Isoksi pojaksi! Poks vaan! (Tykkään tuosta pyjamasta XD)

Benjaminista kasvoi aikasta hyvän näköinen. Hyvästi kehdot ja leikkijunat!

Nyt oli Biancen vuoro kasvaa...

Taaperoksi! Nyt oli Biancen aika leikkiä junalla :D

Stailauksen jälkeen Biance oli kuin pikku-Anette.

 

Tähän päättyy tämä osa ;) Kommentoikaa toki ja keksikääs minulle

C-kirjaimella alkavia nimiä tytöille ja pojille.

31.07.2007 - 17:25
Kirjoitan etenemisestäni Vimpulan suvulla. Pelaan peliä The Sims 2. Minulla on tähän mennessä kaikki Lisärit lukuun ottamatta yöelämää sekä Joulupaketti ja Glamour- ja perhekamasetit. Ladattuja löytyy tooosi paljon.
Linkkejä:

Mikä Legacy Challange?

 

Gabriellen perintö 

Rodriquesin suku 

Käsi kädessä

Ac: Elämä on selviytymistarina

Thanks Emma

Funkyn

Lisää tulee... Kysykää toki jos haluatte että linkitän Legacynne mutta silloin teidänkin täytyy linkittää minut.

Mikä Hassulaakso?

Hassulaakso on kaupunki jossa Vimpuloiden suku asuu. Keskustassa on kauppakortteli. Sen varrella on yhteisötontteja, kenneleitä ja muutama pieni liike. Satamassa on tavallisia asuintaloja esim. Legacyjen sukulaisille (perustajien sisaret ja heidän perheensä ja sukulaisensa) ja tavallisille kansalaisille. Vuoren kupeessa on 4 5x5 tonttia joista kahdella on jo legacy-asukkaita. Toisella tontilla asuvat Vimpulat. Hassulaaksolla ovat ostosalueet Siniperä ja Riemukylä. Opiskelijat käyvät Simcityn yliopistoa. Riemukylässä on tällä hetkellä rakenteilla suuri kauppakortteli, jonka varrella on kaiken näköisiä ja kokoisia putiikkeja. (Kaupungista tulossa kuvia hieman myöhemmin.)

Pohjan on tehnyt:
Lisäosani:

Kauppa auki

Lemmikki-elämää

Vuodenajat

Yliopisto

Glamour-kamasetti

Perhe-kamasetti

Joulupaketti

Osat:
Suvun taaperot:

Benjamin

Biance

Bella